Ihana ja ikävä yksinasuminen

EIJA-RIITTA

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Joskus kuulee sanottavan, että helppohan sinun on, kun asut ja elät yksin. Niin onkin monen asian kohdalla. Toisaalta monet asiat, aivan pienet arkiset jutut, olisi todella mukava jakaa jonkun kanssa.


Yksinasumisen monet muodot


Meitä yksinasuvia suomalaisia on lähes 1,2 miljoonaa (Tilastokeskuksen tieto vuodelta 2017 on 1 162 308). Vuonna 2017 asuntokunnista noin 42 % oli yhden hengen asuntokuntia. Suuremmissa kaupungeissa yli puolet.

Osa yksinasuvista on asunut koko aikuisikänsä yksin, osalla on ollut aiemmin kumppani tai isompikin perhe samassa taloudessa. Yksinasuminen voi olla oma valinta, elämän mukanaan tuoma todellisuus tai muutos aikaisempaan.


Yksinasumisen kulut voivat olla yllättävän suuret


Yhteiskuntaamme rakennetaan ja suunnitellaan edelleen pääosin kahden aikuisen tuloilla elävien kotitalouksien maksukyvyn mukaan. Yksinasuvien epätasa-arvoinen kohtelu näkyy mm. työasuntovähennyksen puuttumisessa ja kotitalousvähennyksen puutteissa.

Asumisen ja liikkumisen kustannukset, vakuutukset ja monet veroluonteiset maksut ovat yksinasuvalle suhteellisen suuria. Lisäksi osalla on vastuullaan esim. ikääntyvien vanhempien hoitaminen tai heidän avustamisensa.

Kauppojen valikoimat ja tarjoukset suosivat perhekokoja. Niinpä en varmaan ole ainut, jolla helposti jää ruokaa “ajelehtimaan” jääkaappiin tai pakastearkkuun. Sitä kaikkea ei vain yksin tule käytetyksi. Ja kun on oppinut, että ruokaa ei voi heittää pois, sitä säilyttää aikansa ja sitten se vain on laitettava kompostoitavaksi.


Yksin, muttei yksinäinen


Yksinasuminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Suuressa porukassakin tai parisuhteessa voi kokea yksinäisyyttä. Yksinasuvalla voi olla laaja sosiaalinen verkosto. Monella yksinasuvalla on erilaisia sitoumuksia yhteiskunnallisten asioiden ja vapaaehtoistyön hoidossa. Jokainen kuitenkin tarvitsee sopivasti myös omaa aikaa ja sen tarve vaihtelee. Asumismuodosta huolimatta jokaisen koti on juuri se oma koti.

Jatketaan keskustelua tästä! Mitä asioita yhteiskunnallisessa keskustelussa ja lainsäädännössä pitäisi ottaa huomioon yksinasuvien näkökulmasta?